Sinun poluillas, koulutie

Tässä tekemäni dokumenttivideo ihmisoikeusloukkausten uhriksi joutuneista lapsista ja heidän koulunkäynnistään, jota Filippiinit seuran kummitoiminta tukee. Näihin ihmisiin tutustuminen oli huikeaa ja opettavaista! Bem-bemistä voitte lukea lisää aiemmassa kirjoituksessani.

Nyt olen päässyt opiskelemaan Filippiinien yliopistoon (University of the Philippines) Aasian tutkimusta. Mielenkiintoista, kattavaa ja paljon töitä teettävää! Sain pari viikkoa sitten valmiiksi lyhyet esitelmät itsenäistymisprosesseista ja -ideologioista modernin Aasian kurssille ja kehitystutkimuksesta teorioita ja perspektiivejä Aasian tutkimukseen -kurssille. Tällä hetkellä vuorossa Japanin historian esitelmä antiikin Aasia -kurssille ja lyhyt essee Kiinan Di ja Tian -käsitteistä.

Vapaaehtoisaikana tehtyjä videoita pyrin saamaan vielä lisää julkaistavaksi, mutta tällä hetkellä haastattelusarja odottaa vielä TFDP:n julkaisua. Heillä menee tehtävät kiirellisyyden mukaan... Nyt puhetta ja haasteita on teettänyt kuolemantuomion uudestaan esille tuominen ja sen hyväksymisen estäminen! Paljon tärkeämpää tehtävää siis!

Yö Mamanwa-kansan kylässä

Olemme tulleet käymään Analynin perheen luona Mindanaon Agusan del Nortessa. Tapaamme tuon kiharapäisen naisen karenderiassa eli paikallisessa ruokapaikassa, ja syömme vatsamme täyteen riisiä ja kookoksessa haudutettua kalaa. Jatkamme vankilakäynnille; Analynin mies Jerry on ollut jo kolme vuotta vankilassa syytettynä kommunistiseen kansainarmeijaan NPA:han kuulumisesta. Jerry ansaitsi perheelle elannon luutia tekemällä. Hän oli juuri hakemassa abacaa luutia varten, kun poliisi hakkasi hänet ja otti mukaansa. Jerryä pidettiin Otto-nimisenä NPA-päällikkönä, sillä noin kilometrin päässä sadonkorjuupaikasta oli ollut NPA:han liittyvää toimintaa.

Menemme vankilaan kumartuen ja nostaen jalkoja yksi kerrallaan portin pikkuisesta sisäänkäynnistä. Toimistossa istuu poliisi ja saamme pian Jerryn seuraamme. Juvie antaa hänelle pikkuisen tuen TFDP:ltä (2-3 euron luokkaa) seuraavalle kuudelle kuukaudelle. Sillä hän voi ostaa esimerkiksi mausteita, sillä vankilaruoka on kuulemma pahaa: Vangit maustavat ja kokkaavat sen usein uudestaan. Sillä voi myös tehdä pientä sari sari -kauppabisnestäkin, joka suvaitaan hyvin käyttäytyville vangeille. Jerry on mukavan oloinen, laiha mies. Analyn ja Jerry pääsevät keskustelemaan yhdessä. Taustalla selli pursuaa miehiä.

Vankilasta päästyämme otamme tricyclen. Sade yrittää tunkeutua muovilakanoilla verhoillun kolmipyöräisen sisään. Pian meitä istuu siellä tiiviisti ja sulassa sovussa sakki erilaisia ihmisiä, jotka vaihtuivat tasaiseen tahtiin. Risteyksessä kampeamme itsemme pois kyydistä ja jäämme odottamaan seuraavaa kyytiä. Meitä vastaan tulee 15-vuotias poika, joka alkaa köyttää rinkkojamme habal-habalin kyytiin. Tämä habal-habal on sitä erikoista filippiiniläistä tyyppiä, jossa moottoripyörän sivuille on kiinnitetty laudat. Laudoille menee nyt kätevästi meidän matkatavaramme sekä Juvie ja Analyn, mutta usein niillä istuu useita ihmisiä; näin yhden moottoripyörän selkään mahtuu varmaan kahdeksan ihmistä!

Annalinin perheen keittiössä tehdään kamotea ja kassavaa.

Tie ylös vuorille on täynnä virtaavan veden tekemiä railoja ja mutaista hiekkasavea. Välillä habal-habal pääsee eteenpäin vain, jos nousemme kyydistä. Siispä päädymme tarpomaan liukasta rinnettä. Minusta on ihanaa ottaa sandaalit pois ja tuntea kerrankin pehmeä maa. Viidakkoilma höyryää tihkusateessa.

7 kilometrin jälkeen saavumme Sitio Cadahondahonanin pieneen kylään. Kukkuloilla kohoaa bahay kuboja ja radio raikaa. Mamanwa-kansan ihmiset kulkevat kaikki paljain jaloin nurmikkoisten pikkukukkuloiden polkuja. Suurin osa kylää on heidän asuttama, mutta muutama muukin filipino sieltä löytyy; nämä muut pitävät esimerkiksi kylän sari-sari -kauppoja, joista voi ostaa jättiyritysten prosessoituja tuotteita: purkkitonnikalaa, soijakastiketta, nuudeleita, shampoota.

Analynin ainoaa tytärtä Annabeliä ujostuttaa.

Me lähdemme heti ruuan hakuuseen. Annalin ja hänen lapsensa johdattelevat meidät viidakkoon, jossa banaanipuiden polkua peittävät lehdet ovat liukkaita paljaita jalkoja vasten. Vuorenrinteen pehmeästä maasta kasvaa suuria lehtiä. Lapset tarttuvat niihin ja kiskovat esiin kamotea eli makeaa perunaa ja isoja pötkylöitä kassava-juurta. Analyn menee kauemmaksi pitkin rinnettä ja lapset kiipeävät korkeaan puuhun. Sieltä he heittävät meille jakkihedelmän tapaisia marangeja, joista leviää makea tuoksu.

Pääsemme takaisin mökille ja Analyn alkaa keittää saamaamme juuressatoa. Analynilla on neljä lasta, kolme poikaa ja yksi tytär. Kun Jerry joutuu olemaan vankilassa, ei perheen äidillä riitä aika lastenhoidon lisäksi elannon hankkimiseen. Analyn on iloinen, että perheen ainoa tyttö, Annabel saa Filippiinit-seuralta tukea koulunkäyntiin.
“Mutta vaikka ei saisi, haluaisin hänen silti menevän kouluun”, hän sanoo topakasti. “Hän on minun ainoa tyttäreni, joten hänen täytyy pärjätä.”

Annabel on ujo lapsi, joka pelkää kameraani. Illalla pimeän tultua hän kuitenkin innostuu, kun jätän kameran ja päädyn esittämään eläimiä lapsijoukolle. Heidän tehtävänä on arvata imitoimani eläin. Takaisin kotimökissä hän kuitenkin hamuaa äidin helmaan.

Petimme ennen hyttysverkkoverhoilua.

Analyn kertoo, että lapset rakastavat leikkiä koulua; siksi Annabelin lehtiöt ovat täynnä kirjoitusta. Oikeaa koulua on usein vain puolet viikosta. Analynia turhauttaa koulun vähyys. Puolessa välissä viikkoa opettajilla on jo kiire takaisin koteihinsa tai erilaisiin koulutuksiin. Niinpä kylän lapset eivät saa ollenkaan yhtä paljon opetusta, kuin lapset muualla. Tämä tekee jatko-opiskelusta lähes mahdotonta. “Usein lapset kolmannella tai neljännellä luokalla eivät välttämättä osaa edes kirjoittaa, mutta silti heidät laitetaan aina seuraavalle luokalle. Minä olen valittanut tästä rehtorille, mutta ei auta. Kuulemma määräyksiä on toteltava”, hän selittää tuohtuneena.

Juvie kokkaa meille illalliseksi riisiä ja papaija-kookoskastiketta, jotta perhe saisi välillä syödä juuresten lisäksi jotain muutakin. Analyn tekee meille pedin mökin toiseen huoneeseen. Se peitetään hyttysverkolla. Pimeän laskeuduttua nukutaan, vaikka kello on vasta puoli kahdeksan. Possu röhkii mökin alla ja kaskaat sirittävät. Jossain soi edelleen radio. Tähdet ovat kirkkaat.

Aamulla palatessamme alas pääkylälle, pyytää poliisi minut ja Juvien poliisiasemalle.
"Mitä teitte ylhäällä kylässä?" hän tenttaa.
Juvie selittää, että olemme ihmisoikeusjärjestöstä ja kuvasimme kylässä.
Poliisi moittii, että meidän olisi pitänyt kertoa heille kylään menosta etukäteen.
"NPA:n vuoksi meidän täytyy monitoroida aluetta."

Pääsemme silti jatkamaan matkaamme. Juvie sanoo, että meidän ei tarvitse kertoa poliisille sellaisia asioita. Poliisi ei tuottanut meille ongelmia, mutta valitettavasti syyttäminen NPA:ksi joutuu monen ylhäällä kukkuloilla asuvan perheenisän kohtaloksi: monta vuotta vankilaa ja pitkälle lykättyjä oikeudenkäyntejä samalla, kun muu perhe joutuu selviytymään ilman hänen aiemmin tuomaansa toimeentuloa.

Suomalaisen Filippiinit-seuran kummitoiminta tukee Annabelin ja muiden ihmisoikeusloukkausten uhriksi joutuneiden lasten koulunkäyntiä.

Kulttuurisen olemassaolon taisto

Manobo-heimon naisten hiuskoristeita.

Istumme kolmisin moottoripyörän selkään ennen auringonnousua. Don Carlosin kylästä huristelemme kohti vuoristoa. Ilma on viileä, pitää laittaa lisää vaatetta päälle. Tietä reunustavat maissiviljelmät.

Matkalla saamme mukaan yhden moottoripyörän lisää, sekä 23-vuotiaat manobo-heimon tytöt Ahdelin ja Lovelyn. Olin tavannut heidät jo aikaisemmin TFDP:n järjestämässä konferenssissa, jossa tein Ahdelin kanssa videohaastattelun ja sinä iltana vielä käänsimme haastattelun hotellin luksukselta tuntuvalla sängyllä makoillen. Tytöt ovat perustaneet Bukidnon alkuperäiskansojen oikeuksia ajavan nuorisojärjestön. Kummatkin ovat valmistuneet opettajiksi, mutta nyt heillä on täysi työ heimojensa, sekä kulttuurinsa, säilyttämisessä. Saamme heidät mukaamme tulkeiksi, sillä TFDP:n Juvie ei osaa heimon kieltä.

Lovely istuutuu taakseni ja jatkamme matkaa. Kukkulat ja tasangot ovat silmänkantamattomiin täynnä maissipeltoja ja sokeriruokoviljelmiä.
"Nämä ovat meidän maitamme, mutta kaikki on uudisasukkaiden käytössä”, selittää Lovely.
“Ovatko he hakanneet kaikki metsät?”
“Ovat. Jos me kaadamme puun, siihen täytyy olla hyvä syy. Kysymme ensin luvan puun enkeliltä.”

Keski-Luzonilta ja Visayasilta lähetettiin paljon kristittyjä asuttamaan Mindanaota. Nähtiin, että siellä on paljon “käyttämätöntä” maata, jota lahjoitettiin uudisasukkaille. Toisaalta heidät haluttiin lähettää myös Mindanaon olojen tasaamiseksi – toisin sanoen, karkottamaan muslimit, jotka olivat pystyneet pitämään Mindanon itsellään Espanjan valloittaessa muut Filippiinien alueet. Nyt Mindanao on pääosin kristittyjen uudisasukkaiden asuttama. Muslimien lisäksi tästä kärsii myös lumad-heimot, eli ei-muslimit alkuperäisasukkaat.

“Uudisasukkaat tahkoavat suuret tuotot pelloilla, jotka eivät ole heidän. He ovat riistäneet meiltä maat ja he riistävät meiltä koko olemassaolon!” Lovely puuskahtaa takanani viileän tuulen viheltäessä korvissa.

Benbenin kodin terassi kylpi aamuauringossa, kun saavuimme kylään moottoripyörillä.

Saavumme ylhäällä kukkuloilla sijaitsevaan kylään. Sen ensimmäisessä bambumökissä, bahay kubossa, asuu lukiota käyvä tyttö Bem-bem, hänen sisaruksensa ja äitinsä. He ovat osa manobo-heimoon kuuluvaa amta-yhteisöä. Bem-bemin isä tapettiin muutama vuosi sitten sillalla alempana vuoristossa. Isä rohkeni vaatia heimonsa maita takaisin. Uudisasukkaat tappoivat hänet.

“Meidän heimomme joutuvat työskentelemään uudisasukkaiden mailla. He saavat palkkaa 150 pesoa päivässä”, Ahdel selittää tuohtuneesti.
“Se on tosi vähän. Sillä ruokkii juuri perheen, mutta ei muuta”, pohdin.
“Siksi lapsetkin työskentelevät. He saavat vähemmän palkkaa; 100 pesoa. Työ on raskasta ja joskus uudisasukkaiden lapsetkin ovat vahtimassa työskentelyä pyssyjen kanssa! Monet lapset joutuvat sekä olemaan töissä, että koulussa. Jotkut ovat pelkästään töissä.“

Ahdel kertoo, että jotkut lapsista haluavat sotilaiksi, jotta voisivat puolustaa heimoa.
“Me sanomme, että ei kannata ajatella niin. Opiskelkaa. Jumala ja esi-isämme kyllä tietävät, mitä meille tapahtuu.”

Vaikka olisikin sellainen tilanne, että töissä ei tarvitsisi olla, ei koulu ole silti helppo vaihtoehto. Bem-bem tekee läksyjä myöhään yöhön ja lähtee aamuviideltä kaksituntiselle kävelymatkalle kouluun.

Bem-bemin aamutoimiin kuuluu vedenhaku.

Manobo-oppilaita väsyttää. Heillä ei ole ollut mahdollisuutta saada tarpeeksi ruokaa eikä tarpeeksi unta. Lisäksi he joutuvat usein muiden oppilaiden ja opettajan silmätikuiksi.

“On vaikeaa vastata jos väsyttää. Opettaja tiuskii meille, jos pyydämme selittämään lisää. Hän loukkaa meitä ja sanoo ettemme ymmärrä. Mutta Cebuanoille opettaja selittää asiat kärsivällisesti. Siksi meistä tulee helposti epävarmoja. Luulemme ettemme osaa”, Bem-bem sanoo. Mutta hän on päättäväinen: “Jos minä olisin opettaja, kohtelisin kaikkia oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti.”

Bem-bem on ihailtavan vahva, vaikka kiusaaminen on läsnä jokaisessa päivässä. Välillä häntä itkettää, mutta hänellä on tahto taistella heimonsa oikeuksista ja kulttuurista. Bem-bem on ylpeä siitä, että on manobo. Hän sanoo kehottavansa muitakin lapsia menemään kouluun eikä alistumaan kiusaajilleen. Vain siten he voivat auttaa heimoaan.

Sekä Ahdel että Bem-bem puhuvat haastatteluissa niin että itkevät.
“Me olemme tunteellisia ihmisiä. Nämä asiat joita kysyit, ne on tosi lähellä meitä. Ne on asioita, joiden puolesta me teemme kaikkemme ihan joka päivä.”

Bem-bemin koulussa koulupukuna on koulun t-paita.

Koulun pihalta avautuu näköalat Kurpitsavuorelle.

Viikko sitten Juvie ja tytöt olivat keskustelemassa barangayn poliitikkojen kanssa toimintasuunnitelmasta heimon maiden takaisin saamiseksi. Seuraavaksi on luvassa kaikkien mahdollisten asiakirjojen haaliminen kasaan heitä auttamaan luvanneelle lakimiehelle.

“Meidän täytyy löytää viralliset sopimukset maista”, Lovely selittää.

Manoboille kuuluvia maita on alueella noin 23 000 hehtaaria. Siihen kuuluu neljä eri barangayta eli kylähallintoaluetta.
On muun muassa selvitettävä, ovatko lahjoitettujen alueiden sopimukset vielä voimassa.

Uudisasukkaat tästä toiminnasta tuskin tulevat pitämään.

Lovely huokaa.
“Siitä tulee verinen taisto. Meitä pelottaa.”
“Me manobot rakastamme rauhaa. Me mielummin alistumme, kuin aiheutamme mielipahaa kenellekään.”

Ahdel, Lovely ja My Love käänsivät haastatteluja englanniksi. Manoboille on tärkeää saada puhua omalla kielellään.

Heimo oli aikoja sitten vaihtanut osan maistaan yhteen sillipurkkiin. Maiden omistaminen on heille käsittämätön ajatus.

“Meitä käytetään hyväksi. Olemme kasvaneet luulemaan, että olemme alempia kuin muut. Olemme kasvaneet luulemaan, että meillä ei ole asiaa ostoskeskuksiin. Me olemme kasvaneet luulemaan, että on ihan ookoo tappaa meidät!” Ahdel puhuu täynnä tunnetta, huolta ja voimaa.

“Meidän manobojen täytyy yhdistyä ja taistella viimein oikeuksistamme!”

Maaoikeuksista taistellut Benbenin isä tapettiin. Kysyn tytöiltä, eikö heitä pelota.
“Jos me emme tee tätä, kuka tekee? Joidenkin on joka tapauksessa puolustettava meitä, miksi sitten emme me. Muuten me kaikki vain alistuisimme sorrolle.”

Suomalaisen Filippiinit-seuran kummitoiminta tukee Bem-bemin ja muiden ihmisoikeusloukkausten uhriksi joutuneiden lasten koulunkäyntiä.

Amta-yhteisön miehiä TFDP:n järjestämässä konferenssissa Manilassa. Heidän ja muiden ihmisoikeuspuolustajien ongelmia ratkottiin siellä lakimiehen voimin EU:n tukemassa hankkeessa.

Aamuaurinko amta-yhteisöstä avautuvilla viljelyksillä.

Kun tappamisesta tuli arkipäivää

TFDP:n museolla maalattiin heinäkuussa kiviä entisen diktaattori Marcosin sotatilalain ajalla kadonneiden nimillä protestiksi presidentti-Duterten suunnitelmiin haudata diktaattori sankarihautausmaalle.

Hoitaja otti ylös tietoja rabies-rokotettani varten istuessani taas sairaalan ensiavussa. Hän madalsi ääntään:
“Meidän täytyy tietää lomaketta varten, se on tietenkin henkilökohtaista, mutta käytätkö...”
“Mitä?”
Ääni muuttui lähes kuiskauksesi:
“...huumeita?”

Samalla televisiosta pauhasi uutisia:
“Jos tiedätte ketään huumeiden käyttäjiä, menkää ja tappakaa heidät itse”, sanoo Duterte puheessaan.

Joka päivä näytetään uusia verisiä ruhoja maassa makaamassa ja läheisiä itkemässä. Ruhojen päälle on aseteltu pahvilappuja: 

“Pusher ako".
“Se on hyvästä”, sanoi taksikuski. “Vaikka se on ikävä addiktien perheille, on se hyvästä tälle maalle.”

Opiskelijat varoittivat tulevasta poliisivaltiosta Duterten virkaanastujaispäivänä Quezon Cityssä ja sytyttivät kynttilöitä jo sinä päivänä tapetuille ihmisille.

Huumeidenkäyttäjät piiloutuvat. Tai antautuvat. Tai joutuvat tapetuiksi. Aluksi tuntui, että huumeiden vastaiselle sodalle annettiin hiljainen, välillä myös äänekäs, hyväksyntä. Nyt siitä on tullut onneksi suurimpia puheenaiheita. Eikä huumeiden käyttäjät ole ainoita, jotka ovat varpaillaan. Huumeiden vastaisessa sodassa uhriksi on joutunut tavallisia opiskelijoita, addiktien sukulaisia ja muita viattomia. Jopa lapsi. Duterte on kehottanut kansalaisia toimimaan, ja niinhän he tekevät; yli puolet tapoista ovat tehneet tunnistamattomat asemiehet ja -naiset.

Keskustelujen perusteella monesta filipinosta oma maa tuntuu rikosten pesältä; haaveillaan asumisesta ulkomailla ja kauhistellaan oman maan turvattomuutta. Huumeidenkäyttäjiä epäillään suurimmaksi syyksi rikoksiin. Time listasi vertailevia lukuja rikoksista: Filippiineillä väkivaltarikoksia tehtiin toissavuonna 232 685. Isossa-Britanniassa vastaava luku oli lähes 375 000, vaikka siellä on noin 25 miljoonaa vähemmän asukkaita. Raiskaustapauksia ei ollut paljoa vähempää kuin Ruotsilla. Ryöstöjä oli saman verran kuin Costa Ricassa ja vähemmän kuin Belgiassa. Aseita filippiiniläisillä on noin 4,7 sataa ihmistä kohden, kun suomalaisilla niitä on 45,3.

Presidentin SONA (State of the Nation) -puhetta edeltävässä mielenosoituskulkueessa pyydettiin mm. lopettamaan tapot.

Siispä jotta maan rikollisuus saataisiin alas, on valmiiksi täysiin vankiloihin laittaminen ja vuosikausia kestävien, toimimattomien oikeudenkäyntien sijasta nopeampi vain tappaa. Nauroimme (filippiiniläiseen tapaan) vakavasta asiasta kidutuksen uhrina olleen, ihmisoikeuspuolustajana toimivan Boyetin kanssa: “Jotain positiivista! Tällä hallituskaudella kidutus luultavasti vähentyy! Tämän kauden trendi on sen sijaan EJK: Extra Judicial Killings!”

PNP:n raportin mukaan Filippiinien viidessätoista isoimmassa kaupungissa vuosien 2010-2015 aikana tehtiin murhia yhteensä 6010. Duterten huumeiden vastaisessa sodassa on kahdessa kuukaudessa kuollut kohta jo puolet siitä, lähes 2500.

Heinäkuun lopulla SONA-puheen aamupäivänä marssittiin Commonwealth Avenuella vaatimusten kanssa. Puhetta on analysoinut Pekka Borg.

Ei käy kieltäminen, etteikö huumeet olisi ongelma Filippiineillä. Maa on UNCD:n raportin mukaan maailman suurin amfetamiinin käyttäjä (2,1 %) Suosituin huume on shabu (metamfetamiini). Mutta suurelta osin shabua käyttävät ovat köyhiä ihmisiä – se on keino selviytyä pitkistä työpäivistä tai tapa paeta todellisuutta. Huumeiden myyminen taas auttaa kokonaisia perheitä. Filippiinit on suuri metamfetamiinin laboratoriovalmistaja ja Filippiineiltä huume kuljetetaan muualle Aasiaan. Kuitenkin huumeiden vastainen sota iskee lähinnä juuri köyhiin.

Filippiineillä köyhyydessä eläviä on 26,3% väkiluvusta. Äärimmäisessä köyhyydessä eläviä on 12,1 %. Köyhiä on siis 101 miljoonasta ihmisestä hurjat 26,5 miljoonaa.

Kansalaisjärjestöt kokosivat voimansa ja aloittivat elokuussa In Defence of Human Rights and Dignity Movement (iDEFEND) -kampanjan huumeiden vastaista sotaa vastaan: “Köyhyys on suurin syy huumeriippuvuuteen.”

Filippiinien talous kasvaa, mutta talouskasvu aiheuttaa koko ajan enemmän ja enemmän eriarvoisuutta; talouskasvu menee vaan pienen prosentin napaan. Voitaisiinko mieluummin paneutua siihen kestävään kehitykseen, jossa ei keskityttäisi pelkästään rahaan? Kapitalismin mukaisena trendinä on jättiyritykset, jotka ahmivat pienemmät yritykset kitoihinsa, hiilivoimalat, jotka vaikuttavat helpoilta ja halvoilta, mutta jotka ilmastonmuutoksen lisäksi tuhoavat ihmisten elämiä ja asuinalueita. Kouluja, viheralueita ja slummeja raivataan ostoskeskuksiksi. Pieni joukko eliittisukuja hallitsee koko Filippiinejä. Pelkkä työpaikkojen luominen ei sekään ratkaise ongelmia, poista elitismiä tai aja kestävää kehitystä. Duterten mukaan YK:n ilmastotavoitteet estävät Filippiinien talouskasvun.

Elokuvateattereissa (ja mahdollisesti televiossa) aletaan näyttää julkisen palvelun kampanjavideoita huumeita vastaan. Kampanjavideot on ohjannut Filippiinien tämän hetken top 1 -elokuvaohjaaja Brilliante Mendoza, joka on tunnettu filippiiniläisten ongelmista kertovistaan, kantaa ottavista elokuvistaan. Mutta olisiko (tässäkään) tapauksessa oikeutettua tappaa videon tytön isä?

Duterten hallinto ei pitäisi olla elitistinen. Hän lupaa poistaa korruption. Köyhät ovat optimistisia hänen uudistuksistaan esimerkiksi työsopimusten ja maareformin osalta. Silti nyt tuntuu, että meneillään olevaan sotaan laitetaan isoimmat panokset.

Kenties huumeiden vastainen sota on yksi keino purkaa viha, ahdistus ja epävarmuus johonkin. Niin kuin sodat aina. Vastattaisiinpa mielummin voimakkaammin syihin, kuin seurauksiin.

Toiset täyttivät kivillä entiselle diktaattori-Marcosille varatun haudan sankarihautausmaalla. Me levitimme niitä Filippiinien yliopiston patsaalle ja sotatilalain museon lattialle ihmisten kertomuksia lukien, kaihoisan Bayan Ko -laulun soidessa. 

Vastarinnassa kultakaivoksille

Vaatimus Duterten "Muutos on tulossa" -kampanjalle: "Tee muutos nyt! Lopeta kaivaukset!"

Yhden päivän varoitusajalla (minulle) lähdimme minibussilla liikkeelle kohti Luzonin saaren sisämaassa sijaitsevaa Nueva Vizcayasin provinssia. Matkustimme kahdeksan tuntia ensin moottoritietä, sitten läpi kukkuloiden pienempien kaupunkien. Silmät lepäsivät kauniissa, vihreissä pelloissa ja ohi vilisevissä mango- ja banaanipuissa.

Maisemaa matkan varrelta.

Matkalla Egay ja Jonal selittivät alueen tapahtumia. Australialaisomisteinen kulta- ja kuparikaivosyhtiö OceanaGold oli sopinut aloittavansa avolouhoksen alueella jo ennen Filippiinien kaiken ulkomaisen sijoittamisen vapauttavaa, vuoden 1995 tuhoisaa kaivoslakia. Paikallisten vastustuksen ansiosta louhoksen perustaminen on kuitenkin edistynyt hitaasti. Vuodesta 2013 lähtien yhtiö on pyrkinyt nopeuttamaan toimintaa. Kokonainen suuri, korkea kukkula on nyt muutettu kuopaksi. Tämä on sekoittanut alueen ilmaston ja ekosysteemin. Sateet eivät enää tule niinkuin kuuluisi ja toiminta myrkyttää vesistöt, maaperän ja ilman. Yhtiö on vienyt maat, talot ja perinteisen toimeentulon siellä asuvilta ihmisiltä.

Aamupäivän mittaan Nueva Vizcayasin yliopistolle valui kukkuloilta matkustaneita ihmisiä. He ovat eri organisaatioissa toimivia maanviljelijöitä, alkuperäiskansojen edustajia, yhteisönsä edustajia, vanhoja ja nuoria. Kaikkia yhdistää kova vastustus kaivosyhtiötä kohtaan, usein omakohtaisen kokemuksen kautta. Haastattelin vahvatahtoista Shonitaa, jonka silmät kostuivat hänen kertoessaan isänsä puolustaneen maataan kaivosyhtiöltä. Kaivosyhtiö sanoi, että he ovat laittomia metsänasuttajia. Lakimiehen avulla haaste voitettiin, ja nyt Shonita haluaa saada muutkin ymmärtämään omat oikeutensa.

Majoitus- ja koulutuspaikkamme Nueva Vizcayasin yliopistolla.

Minä ja saksalainen Andrea näytimme kalvavan epäluuloa. “Keitä nuo ovat?” kyseltiin. Egay selitti, että olemme harjoittelussa TFDP:llä, emmekä suinkaan australialaisia vakoojia. Osallistujat nauroivat helpottuneina ja totesivat ajatelleensa Andrean olevan kaivosyhtiön pomon tytär.

Ju aloitti päivän koulutuksella ihmisoikeuksien historiasta. Hän kertoi toisen maailmansodan ihmisoikeusrikkomuksista, mikä lopulta johti YK:n ihmisoikeuksien julistukseen, sekä käsitteli samalla ihmisoikeusongelmia Filippiineillä. Osallistujien kanssa pohdittiin ihmisoikeusrikkomuksia Japanin vallan- ja Marcosin sotatilalain aikana, nykypäivän Filippiineillä ja osallistujien elämässä.

Ju piti koulutusta ihmisoikeuksista.

Egayn koulutuksessa selvitettiin, mikä on ihmisoikeuspuolustaja ja pohdittiin, kuinka tarttua aktiivisesti toimeen oikeuksien puolustamiseksi. Katsoimme videon vallasta. Video sisältää perustavanlaatuista ymmärrystä demokratiasta ja kansalaisten voimasta, suosittelen katsomaan:





Alyansa Tigil Minassa (Allience Against Mining, ATM) vaikuttavan, paikallisten kanssa työskentelevän Jonalin kanssa alettiin työstämään vastarintaliikkeen suunnitelmaa. Ihmiset saivat yhdistyksittäin tehtävän tehdä SWOT-analyysi yhdistyksen vahvuuksista, heikkouksista, mahdollisuuksista ja uhkista. Vahvuuksia olivat esimerkiksi heidän puolellaan olevat Nueva Vizcayasin uusi kuvernööri ja muut kaivauksia vastustavat poliitikot, yhdistysten jäsenten suuri lukumäärä, järjestöt kuten TFDP ja ATM, uutisten aikaansaama yleinen tietoisuus ja vastustus, sekä tv-yhtiö ABS-CBN ja muu media. Tämän jälkeen ryhmiteltiin poliitikkoja ja muita valtaapitäviä (esim. katoliset johtajat) sen perusteella, olivatko he kaivauksia vastaan, niiden puolella vai ovatko he ottamatta kantaa. Kantaaottamattomiin poliitikkoihin päätettiin ottaa yhteyttä ja vaatia heidät ilmaisemaan puolensa.

Jos teet joitain näistä ihmisoikeuksien hyväksi, olet ihmisoikeuspuolustaja.

Egay piti luentoa ja keskustelua Nueva Vizcaya State Universityn maanviljelijöiden koulutusrakennuksessa.

Hallitus on edistänyt ulkomaisten kaivosyhtiöiden marssia Filippiineille tekosyyllä, että ne tuovat toiminnallaan vaurautta. Hallitusten mukaan kaivausten avulla maan teollisuus lähtee nousuun. Todellisuudessa kaivaukset ovat vain prosentti maan GDP:stä.

Kylille kaivosyhtiöt lupaavat teitä, kouluja, opettajien palkkoja ja sairaaloita, ja siten saavat kyläläiset puolelleen ja antamaan heille kaivausoikeudet. Tuhot huomataan vasta, kun on liian myöhäistä. Kaivosyhtiöiden käyttöön rakennetaan edelleenkin uusia hiilivoimaloita, noita energiamuodoista kaikista saastuttavimpia. Työskentelyolot kaivauksilla ovat surkeat. Useat kaivaukset ovat hengenvaarallisia. Eikä ihmisoikeuspuolustajien työ ole riskitöntä; tälläkin viikolla yksi kaivauksia vastustava nainen tapettiin.

Nueva Vizcayasin uusi kuvernööri vannoi valan perheen mukana ollessa. Puheessaan hän siteerasi ystäväänsä: "Poliitikot tekevät päätöksiä ottaen huomioon seuraavat vaalit. Valtiomiehet tekevät päätöksiä ottaen huomioon seuraavan sukupolven."

Kaiken kaikkiaan kaivaukset pahentavat ilmastonmuutoksen aiheuttamia ongelmia, sekä tekevät paikalliset ihmiset (kuten pienviljelijät, alkuperäiskansat, pienkalastajat) sekä heidän yhteisönsä entistä puolustuskyvyttömiksi. Kaivaukset ehkä tuovat uutta työllisyyttä, mutta samalla tuhoavat kestävämmän, alkuperäisen työn, luonnon ja kulttuurin. Tällä on nykyisen ja tulevaisuuden sukupolvien elintasoa heikentävä vaikutus. Kansainväliset investointisopimukset tuovat suuren vallan kaivosyhtiöille, minkä takia yhtiöt voivat haastaa hallituksen oikeuteen. Eikä niitä haasteita ole varaa hävitä.

ATM ehdottaa ratkaisuksi ensinnäkin kaivausten säännöstelyä; vapaat, pelkästään voittoa tavoittelevat kaivausoperaatiot tulisi muuttaa säännöstellyiksi ja suunnitelluiksi. Alueen ihmisten tulisi päättää kaivauksista, ja niiden tulisi palvella maan ja sen kansalaisten etua. Kaivausten tuotto pitäisi käyttää alueen ja valtion hyväksi. Kaivausten tulisi perustua uusiutuvaan energiaan ja operaatiot tehdä ekosysteemiä suojellen. Yhtiöiden täytyisi kunnioittaa ja vaalia ihmisoikeuksia ja ottaa alkuperäiskansat erityishuomioon.

Osallistujat sekä minä, Andrea ja Ju.

Itseäni pisti vihastuttamaan kaivostoimintapohattojen röyhkeys. Olisinpa päässyt haastattelemaan heitä. Päävastuu ilmastonmuutoksesta kuuluisi teollistuneille maille, ja edelleen ne rahtaavat saastuttavaa, tuhoavaa, ihmisoikeuksia rikkovaa ja hyväksikäyttävää toimintaa entisiin kolonioihinsa!  Kaivauksille tulisi tosiaan laatia tiukat säännöt ja mieluiten paikallinen omistus.

Käynti Nueva Vizcayasilla pisti myös miettimään, mistä se kulta koruihimme tulee. Tai kupari, nikkeli tai alumiini esimerkiksi eloktroniikkaan ja kodinkoneisiin? Useat suomalaiset korut ovat onneksi nettisivujen perusteella valmistettu kierrätyskullasta, ja lisäksi esimerkiksi Kalevala-koru kertoo perustuvansa ekologiseen kestävyyteen. Mutta entä ne korut, joiden kullan alkuperää emme tiedä? Tai etenkin elektroniikka? Voisimmeko mielummin uusiokäyttää nyt käytössämme olevaa materiaalia, sitä kun meillä on jo ihan tarpeeksi? Ja jos nämä yhtiöt pääsevät rellestämään vapaasti, niin voisiko uusien tuotteiden hinnasta edes tehdä niiden vaatiman hinnan mukaisia, jotta ne kattaisivat ihmisten oikeat palkat, työolot, tuotannon vaatimat ympäristötuhot ja saasteet? Kenties siten laajamittaiset kaivaukset eivät olisi enää niin houkutteleva investointi ja Nueva Vizcayasin kaltaisten mineraalirikkaiden alueiden asukkaiden ei tarvitsisi kärsiä puolustaessaan elämänarvoista elämää ja kaunista luontoaan.

Maisemia matkan varrelta.

Lähteitä:
Alayansa Tigil Mina & Philippine Movement for Climate Justice: Reader on Mining and Climate Justice, 2016
Alyansa Tigil Mina, Focus on the Global South and Transnational Institute: Signing Away Sovereignty, 2016
http://www.yesmagazine.org/blogs/john-cavanagh-and-robin-broad/the-real-cost-of-gold-in-the-philippines
http://www.kalevalajewelry.com/global/story/production
https://ejatlas.org/conflict/didipio-gold-and-copper-mine-nueva-vizcaya-philippines

Äärimmäisten vastakohtien mies, Filippiinien tuleva presidentti Duterte

Duterten tukemista kolmipyöräisen sivuvaunussa, Teacher's Villagessa.

Istuin päivystyksessä odottamassa kaikenmaailman turhia verikokeita, kun käytäviä pitkin, ohi yöllisten potilaiden, rynnisti letkassa nuoria poikia nauraen ja riemuiten. Jokaisella heistä oli nyrkki-logolla varustettu t-paita. Samainen nyrkki vilahtelee kolmipyöräisten sivuvaunuissa, rannenauhoissa, kaupoissa, mielipidekeskusteluissa. Eikä se ole mikä tahansa nyrkkitervehdys-nyrkki, vaan rautanyrkki. Se rautanyrkki kuuluu letkeän oloisalle mutta julmalle rankaisijalle, populistiselle “kostajalle” ja machopuhujalle, Davao City pormestari Rodrigo Dutertelle. Tuo mies on 30.6. lähtien Filippiinien presidentti.

Davao City on Filippiinien eteläisimmän alueen, konfliktien värittämän, pahamaineisen Mindanaon pääkaupunki. Davao Cityä kutsuttiin “murhaajien pääkaupungiksi”, kunnes pelastaja Duterte saapui ja hänet valittiin uudestaan ja uudestaan kaupungin pormestariksi. Yksi Duterten resepteistä rikollisuuden kitkemiseksi oli varsinainen mutkat suoraksi -taktiikka: rikolliset ammutaan. Ja nyt on Davao City maailman neljänneksi turvallisin (numbeo.com, 2015) kaupunki, joka pääsee muissa kaupungeissa asuvien filipinojen ihastuneisiin huokauksiin.

Värikkäässä ja kovapuheisessa presidentinvaalikampanjassaan Duterte lupasi, että muutos on tulossa. Hän lupasi poistavansa korruption. Hän kertoi saavansa rikollisuuden kuriin viimeistään puolessa vuodessa virkaanastujaisista eliminoimalla, mieluiten hirttämällä, enimmillään 100 000 rikollista. Hän uhkasi tappaa vaikka omat lapsensa, jos he käyttäisivät huumeita. Hän sanoi olevansa syntinen murhaaja, jotta muiden ei tarvitsisi olla, välittämättä joutumasta itse helvettiin jos vain “ihmiset joita hän palvelee pääsevät paratiisiin”.

Hänen australialaista lähetystyöntekijää koskeva törkeä raiskausvitsi kohahdutti ympäri maailmaa ja toisaalta korruptiota vastaan taistelevalta pormestarilta löydettiin juuri pankkitili läjäpäin rahaa.

Väistyvä presidentti Benigno Aquino III varoitti mahdollisesta diktaattorista. “Diktaattorius? Minusta tulee diktaattori kaikkia pahiksia, ilkimyksiä, kriminaaleja, huumelordeja vastaan. Heille tulee tukalat oltavat”, vastasi Duterte.

Useat filipinot ovat olleet kyllästyneitä nyt väistyvään presidentti Pnoyihin, muihin “keltaisiin” liberaalipuoluelaisiin ja vallitsevaan eliittiin. Heidän mielestään mikään ei muutu eikä politiikassa tehdä ratkaisuja, jotka vaikuttavat asioihin heti paikalla. Tarvitsemme vahvan johtajan! Tarvitsemme muutoksen! he huutavat.

Duterte sai 40 prosenttia äänistä, ollen selkeä voittaja, vaikka enemmistö ei häntä äänestänytkään. Filippiineillä presidentinvaaleissa ei nimittäin ole toista kierrosta.

Tulosten jälkeen useat tahot, mm. Amnesty International, ovat ilmaisseet huolensa ihmisoikeuksista Duterten johtamassa maassa, jossa ihmisoikeuksien huonohko tilanne saattaa mennä vielä monta kertaa pahemmaksi hänen presidenttyidensä myötä. Muiden uhkaustensa lisäksi Duterte nimittän sanoi suoraan, että “unohdetaan ihmisoikeudet.”

Pian vaalien jälkeen Duterte kertoi haluavansa sen kuolemantuomion takaisin.

Duterte on äärimmäisten vastakohtien mies. Kansaa hän ihastuttaa erilaisella jokamieheydellään, tehden jyrkän välin itsensä ja korruptoituneessa eliitiltä-eliitille tyyppiseen tavanomaiseen filippiiniläiseen politiikaan. Limusiinin sijaan hän haluaa lava-auton presidentin kulkupeliksi, pitää enemmän pormestari-, kuin presidentti-nimityksestä, kieltäytyy palkinnoista ja haluaa käyttää halpoja kenkiä. Tällaisellä asenteella presidentistä tulee “yksi meistä”, mikä saa tavallisen kansan rakastumaan.

Dutertella on hyvät suhteet kommunisteihin, kuten aseistettuun NPA:han (The New People's Army). Filippiineille kun laittomat rangaistukset on usein vieritetty kommunismin (ja NPA:han kuulumisen) tekosyyksi. Duterte on tarjonnut useita ministerin virkoja vasemmistolle. “Olen sosialisti”, sanoi Duterte. Moni on kommunistien kanssa kaveeraamisesta kauhuissaan, mutta voisiko USA:n kapitalistisoima ja hyväksikäyttämä maa kallistua edes vähän enemmän vasemmalle?

Duterte myös ymmärtää muslimien ja alkuperäiskansojen tilannetta, mikä on ollut ansiona rauhaan Davao Cityssä. Mindanao on nimittäin tunnettu muslimien, bansang morojen taistelusta puolustaa oikeuksiaan sortajilta. Duterte on ensimmäinen presidentti Mindanaolta koko Filippiinien historiassa, ja siten on suuret toiveet, että Mindanaon tilannetta ymmärrettäisiin hallituksen puolella. Radikaali uudistus tähän olisi Duterten suunnittelema federalismi, joka takaisi alueille laajat itsemäärämisoikeudet. Duterte vaatii myös tiukkoja sääntöjä kaivauksille, jotka ovat olleet ja ovat edelleen Filippiinien suuri vitsaus; kansainvälisille riistoyritykselle annetaan vapaat kädet tehdä kaivauksia, mikä tuhoaa alueen luonnon, riistää alueella asuvien ihmisten ihmisoikeudet ja tuo hyödyn vain eliitille. Toki kaivauksien kieltäminen kokonaan olisi tärkeää, mutta hyvin tiukat säännöt  paljon parempi, kuin nykyinen malli.

Davao Cityssä on arkipäivään vaikuttavia sääntöjä, jotka poikkeavat Filippiinien muusta lainsäädännöstä. Nämä on tarkoitus tuoda koko Filippiineille: tupakointikielto julkisilla alueilla, alkoholin myynti- ja kulutuskielto julkisilla paikoilla aamuyhdestä aamukahdeksaan, alaikäisten ulkonaliikkumiskielto öisin ilman huoltajaa, yöllinen karaokelaulanta. Manilalaiset ovat tästä näreissään; yölliselle juhlinnalle tuli loppu. Kotona juomista ei kuitenkaan ole kielletty.

Mutta sitten on se kuolemantuomio. Kuolemantuomio ja oikeudettomien tappojen uhka on niin suuri vääryys, että se pyyhkii pois kaiken sen, mikä vaikuttaa positiiviselta. Kuolemantuomio ei ole missään tapauksessa oikeutettua. Lisäksi se saattaa lisätä korruptiota. Isot tekijät pääsevät maksamalla pälkähästä, jolloin etupäässä vain köyhät pikkurikolliset tuomitaan. Eikä Filippiineillä voine edes luottaa lakiin todellisten rikollisten tuomitsemiseksi! Filippiinit ottaisi aikamoisesti takapakkia ottamalla kuolemantuomion uudestaan käyttöön.

Duterte myös jopa kannustaa oikeudettomiin tappoihin. Mitä jos trendi omankädenoikeutuksesta kasvaa ja Filippiineille syntyy taas (mahdollisesti jopa hallituksen tukemia) kuolemanpartioita? Kuka silloin on enää turvassa? Nekö, joilla on rahaa?

Entä tuomittujen sukulaiset? Jos tapettuja tulee olemaan yhtä paljon kuin Duterten lupaama 100 000, tulee sukulaisia ja lähiomaisia olemaan aika monta. He nousevat kapinaan.

Vaikka tulevassa hallinnossa näyttää olevan positiivisia asioita, on kuolemantuomio niin iso vääryys, että se pyyhkii pois hyvätkin uudistukset.

Herää myös kysymyksiä, mitä tehdään niin sanotun turvallisuuden ehdoilla? Tuleeko esimerkiksi mielipiteenvapaudesta, kokoontumisen vapaudesta ja vapaasta mediasta uhka turvallisuudelle? Seisooko ihmisoikeudet ylipäätään “turvallisuuden” tiellä, valmiina työnnettäväksi syrjään?

Mutta kun Duterte ilmoittaa haluavansa kuolemantuomion takaisin, ilmoittaa hän seuraavaksi vapauttavansa kaikki poliittiset vangit. Kun joudumme kestämään yhden vääryyden, saamme korvaukseksi yhden oikeutuksen.

Näillä vastakohdilla tehdään aikamoista kompensointitaktiikkaa.

Olen täällä kiinnostavaan aikaan. Tuleeko maahan muutos, josta uusi presidentti kovasti toitottaa? Millainen se muutos tulee olemaan? Jos Duterte suostuu hyväksymään ihmisoikeudet, voisi hänen hallituskaudesta olla varauksella optimistinen, toki sillä suurella JOSsilla. Yllätyksiä tästä kaudesta ei ainakaan tule puuttumaan.

Toisaalta muutos lähtee meistä, kuten täällä TFDP:ssä yritetään saada ihmiset ymmärtämään. Demokratia ei lopu pelkkään äänestykseen. Oikeuksista saa ja pitää taistella, eikä yhteen hyvään uudistukseen pidä tyytyä, jos sen rinnalla pitää niellä yksi todellinen vääryys!

Fanien ja kritisoijien tekemiä nettimeemejä. Duterten kampanja tuli kuuluisaksi sosiaalisen median tehokkaasta käytöstä.