Katipunanin sisältä löytyi vartioitu hienostoasuinalue, jossa katu oli leveä ja tyhjä. Omakotitaloilla oli puutarhat ja korkeat aidat piikkilangoin. Kolkutin porttia, ja viisissäkymmenissä oleva punahiuksinen nainen saapui tervehtimään. Olohuoneen sisustus oli tumma ja koristeellinen. Nainen pahoitteli, että hänellä oli edelleenkin joulukoristeet ympäriinsä, vaikka oli jo helmikuu. Hän näytti huoneen, joka oli tilava ja kaunis. Pehmeä sänky punaisella päiväpeitteellä ja suuri ikkuna, jota ympäröivät köynnökset.
“Kai sinä osaat käyttää kaasuliettä?”
“Kyllä vaan!”
“Mutta ruuanlaittovälineet tuot mielummin itse. No, sinun tilanteesi ymmärtänee, sinulla ei ole mitään mukana... Täällä asui kerran sellainen tyttö, joka sanoi, että osaa käyttää teflon-pannuja. Vaikka mitä! Hän naarmutti ne kaikki! Osti uudet kun valitin. Hän käytti nekin pilalle, voitko kuvitella!”
“No se on aika törkeää.”
Nainen innostui puhumaan.
“Täällä käy sitten kerran viikossa kotiapulainen. Minä olen paikalla koko sen ajan! Onneksi käy vaan kerran viikossa. En luota niihin yhtään. Yksi varasti minulta kerran sormuksia, varmasti varasti vaikka kielsi, luulevat minua vanhaksi höppänäksi joka ei huomaa. Ne varastelevat ryökäleet.”
“Vai niin. Mitä reittiä täältä onkaan parasta mennä asemalle?”
“Otat tricyclen tuosta ihan kulman takaa. Ne ovat noita moottoripyöriä sivuvaunulla. Sellaisella sinä tulitkin, eikö vain?”
“Tulin kävellen. Pidän kävelemisestä.”
“Kävellen! Siellähän on kuuma! Ja vaarallista. Ei kukaan kävele.”
“No ei kai siellä päivällä kovin vaarallista ole... Täällä ei tunnu ollenkaan niin vaaralliselta, kuin vaikka Intiassa silloin tällöin tuntui.”
“Intia! Sehän on kamala maa. Siellä tapahtui se hirveä bussiraiskaustapauskin.”
“Se oli toden totta kamala. Nyt siellä onneksi esim. tuk-tuk -kuskeille pidetään ilmaisia ja pakollisia koulutustilaisuksia asiasta.. Kaikille ei kuitenkaan riitä kouluttautumismahdollisuuksia ja sille asialle pitäisi tehdä jotain. Mutta jokatapauksessa, minä rakastan Intiaa.”
“Huh huh. Minä en taitaisi sinne lähteä.”
“Minä puolestani lähden kotia kohti, kiitoksia huonenäytöstä! Pohdin asiaa.”
“Laita sitten viestiä! Ja muista että se tricycle on ihan tuossa kulman takana! Muista käyttää sitä!”
En varmasti käytä.
Iltapäivällä jeepney vei minua kohti Eastwoodia. Se jätti minut risteykseen, josta lähdin kävelemään tietä eteenpäin mututuntumalla suunnasta. Kohta olinkin jo kartan mukaan ihan väärällä puolella jokea. Pyrin kohti joen rantaa, sillä vanha mies kertoi, että ota tricycle sinne ja pian oletkin jo lautalla. Minä halusin kävellä.
Kadut olivat kapeita, mutta sitäkin täydempänä elämää. Tyhjien lasipullojen täyttämien lavojen keskelle oli pystytetty televisio videoke-laitteineen. Pikkuinen tyttö lauloi englanninkielistä laulua niin, että koko naapurosto raikui. Kadulla grillattiin vartaita, pestiin pyykkiä ja harjoiteltiin rullalautailua. Minä pyysin neuvoa lautalle nuorelta naiselta, joka kantoi vauvaa sylissään. Hän käveli kanssani lautalle vievälle kujalle, jonka ulkonäöstä ei olisi voinut päätellä mitään minkäänmoisen lautan olemassaolosta.
Joen penkereellä jonotti tyttöjoukko. Pian lautta saapui – kapea puuvene, jota lautturi veti eteenpäin joen yli pingotetun köyden avulla. Istahdimme heiluvaan jollaan ja pian pääsinkin etsimään reittiäni Eastwoodin puolella Marikina-jokea. Pikkupojat auttoivat löytämään reitin suureen kauppakeskukseen, joka häämötti joenrannan hökkeliasutuksen yläpuolella.
Kauppakeskus käsitti kokonaisen alueen ketjuruokapaikkoineen, käsityökorumarkettineen, elokuvateattereineen ja hotelleineen. En halunnut joutua sen syövereihin, vaan jatkoin kohti Olympic Toweria. Vastaanottoalue oli kuin hotellista. Teksiviestissä minut pyydettiin tulemaan kahdeksanteen kerrokseen. Hissit olivat viimeisen päälle. Astuin väärään hissiin ja jouduin ainakin kahdennenteenkymmeneneenviiteen kerrokseen. Pian alas ja toiseen, jolla pääsi kahdeksanteen.
Kävin katsomassa myös toista condo-huoneistoa. Tämä sijaitsi vain yhden metro-aseman päässä Cubaosta, jonne minun pitäisi joka päivä matkustaa. Victoria Towersin huoneistossa asui neljä jätkää. Se oli siisti, siellä oli keittiö ja parveke. Huoneeseen mahtui juuri ja juuri sänky sekä pieni muovikaappi. Rakennuksen uima-allas sijaitsi pohjakerroksessa. Parvekkeelta oli hyvä näköala rakennustyömaalle, jossa rakennettiin Victoria Towers kakkosta. Viereinen valtatie EDSA kumisi busseja ja henkilöautoja. Jatkoin Cubaoon ja takaisin Katipunaniin. Cubaossa vaihdoin metrolinjaa. Sitä varten käveltiin, useat ihmiset kävelivät, ainakin kahden kauppakeskuksen käytävien, portaiden ja yhdyssiltojen lävitse. Kävely ostoskeskuksissahan on kaikkien mielestä varsin ihastuttavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti