Kissa seurasi minua minne meninkin, naukuen sydäntäsärkevästi ja asettuen maaten jalkojeni juureen. Syötin sille kuivaruokaa, jonka muurahaiset olivat valloittaneet, nuo törkimykset, jotka joinakin aamuina valloittivat myös sänkyni reunat pistellen jalkoja ja niskaa. Kissa puikahti oven välistä mennessäni huoneeseen, kiehnäsi porraspuissa ja maukui. Poistuessani huoneesta se seurasi, mutta pian sain jo nostaa sen ulos huoneesta. Aamuisin löysin sen makaamasta ovimaton päällä huoneen oveni edessä.
Yhtenä iltana kissa pujahti huoneeni puisten laatikoiden taakse. Nostin sen pois ja suljin väylän. Toisesta nurkasta se löysi ison sinisen kassin. Se veti sen pois nurkasta ja asettui kodiksi. Se oli tehnyt päätöksensä. Tänä yönä se nukkuisi huoneessani. Laitoin ylimääräisen t-paidan ja pyyhkeen laukkuun pehmikkeeksi.
Yöllä kissa kiipesi sänkyyn ryminän säestämänä ja maukui. Unenpöpperössä kiipesin alas. Kissa liukui ja hyppeli portaat takaisin lattialle ja asettui laukkupesäänsä. Minä tyydyin kömpimään takaisin nukkumaan.
Tunnin välein heräsin naukumiseen. “Ei mitään hätää. Hyvää yötä”, mumisin ja jatkoin uniani.
Aamulla meitä oli monta. Kissa katsoi minuun tyynesti ja rauhallisesti. Minä olin täynnä ylpeyttä ja iloa, vaikka samalla kauhistutti. Kissakokemusta täysi nolla ja muutaman kuukauden aikana olin saanut hoidettavakseni kokonaisen katraan.
Kissa siirsi pennut lempipaikkaansa laatikon taakse. Se kehitti tavan herättää minut aamukuudelta rymistellen porraspuilla ja naukuen ruokaa. Se rakasti rapsutusta. Ja alkoi vaatimaan sitä. Ja sen pennut olivat maailman suloisimpia.
Eräänä iltana olimme kävelemässä lähellä kotia, kun puskasta kuului kimeää, kovaa nau'untaa. Puskasta löytyi hylätty pikkuinen, valkomusta kissanpoikanen. Silmät kiinni se yritti täristen ryömiä, huutaen kovaan ääneen. Sen häntä oli katkaistu. Emoa tai muita poikasia ei näkynyt missään. Pian se kuolisi, jos emme tekisi mitään. Otimme pennun syliin ja juoksimme kotiin armottoman vinkunan saattelemana.
Huoneeni oven avattuamme äitikissa syöksyi kohti uloskäyntiä. Suljimme oven sen nenän edestä ja laskimme mustavalkoisen poikasen lattialle odottaen sen reaktiota. Tuloksena oli täysi järkytys. Kissa haistoi hitaasti pikkuista poikasta. Se liikutti häntäänsä hitaasti edestakaisin vaitonaisena Laitoimme mustavalkoisen poikasen muiden joukkoon. Pikkuinen ei huutanut enää. Mutta äitikissan halu ulos lähdöstä tyrehtyi täysin. Poikaset nukahtivat uutta pentua vasten. Äitikissa tuskin nukkuisi tänä yönä.
Aamulla suureksi ilokseni myös uusi poikanen imi maitoa muiden poikasten joukossa. Äitikissa näytti rauhalliselta. Hylätty pentu sai uuden perheen.
Minä ruokin äitikissaa ja uppouduin katsomaan poikasia. Vähitellen niiden silmät avautuivat ja ne alkoivat haparoiden kävellä. Äidin nuolemisoperaatiot aiheuttivat kovaa vastustusta ja kiljuntaa. Ne löysivät omien tassujensa puremisen ihanuuden ja sisarustensa näykkimisen.
Filippiinien yliopiston alueella oli useita kissoja ja paljon pesueita syntyi, samoin kuin minun kotihuudeillani. Kävelimme vilkkaalla pikkutiellä kotini lähellä. Näimme tiellä kuolleen, auton yli ajaman harmaan kissanpennun. Kävelytiellä seisoi oranssi poikanen. Huolestuimme. Pian sille kävisi samoin kuin sisarelleen. Sen äiti loikki tien yli parkkeeratun auton alle, poikanen perässään. Halusimme viedä äidin ja pennun turvallisempaan paikkaan, pois vilkkaalta tieltä. Nappasimme pennun ja kuljetimme sen kauemmaksi vihreään puskaan ja äiti seurasi. Se seurasi meitä kuitenkin vain osan matkasta ja sitten meni menojaan. Yritimme hätistää sen kohti pennun olinpaikkaa, mutta ehei. Äiti kyttäsi mielummin tiellä. Ei tästä tule mitään, ajattelimme ja haimme pennun. Pentu itki. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt eläimen kyyneliä.
Toisaalla yksinäinen kissapentu leikki tiellä vipeltävän torakan kanssa. Tien menoja seuraava, katukivetykselle tuolin tuonut vanha mies huomasi kiinnostukseni. “Haluatko sen?” hän kysyi. Jouduin kieltäytymään. Vuokrakämppäni omistajat eivät tienneet edes huoneeni kissapesästä.
Kissa oli käyttäytynyt oudosti näinä päivinä. Eräänä yönä se herätti kaikki pennut huutomau'unnalla. Se nappasi yhden suuhunsa ja lähti pois huoneesta poikanen suussaan. Seurasin sitä uteliaana. Kissa hyppäsi katolle ja käveli kauas yli aukkojen ja pudotusten ja katosi. Minusta tuntui voimattomalta. En päässyt seuraamaan sitä.
Kissa tuli takaisin ja vei yksitellen jokaisen poikasen katolle, poikasten huudon saattelemana. Suretti. Neljän tunnin yöllisen siirto-operaation jälkeen kissa tuli syömään huoneeseeni. Sen jälkeen se häipyi. Huoneeni oli yhtäkkiä taas tyhjä.
Alle viikko tämän jälkeen täällä käyskentelevä ja riitoja aiheuttava bad ass -valkoinen uroskissa ja mustavalkoinen uroskissa pitivät hirveän taistelun katolla. Äitikissa vietti pelkurina meidän kanssamme aikaa kattoterassilla ja katseli uroskissoja. “Mene nyt pelastamaan lapsesi”, yritimme hätyyttää sitä. Kissa hengaili huolestuttavan paljon kotona. Mitä oli tapahtunut?
Samana yönä kuulimme kissanpennun nau'untaa. Missä se mahtoi olla? Miksi äiti ei huolehtinut pennuista? Miksi se oli vienyt pentunsa uroskissojen armoille? Kenties olin tehnyt jotain väärin yrittäessäni hoitaa katrasta? Luultavasti huoneeni oli liian turvattoman tuntuinen paikka.
Uroskissojen taiston jälkeen kissa viiletti omistajien pyykkipaikalle. Seurasimme sitä taskulampun kanssa ja hiivimme kiviselle takapihalle, joka ei ollut vuokralaisten käytössä.
Kapeasta raosta laattojen välistä löysimme pennun. Se naukui raivoikkaasti eikä päässyt pois. Ihmettelimme, miten se ylipäätään oli tunkeutunut sinne! Uroskissat olivat taistelleet juuri sen yläpuolelta. Saimme pennun pelastettua ja veimme sen huoneeseeni. Pentu huusi kauhuissaan ja syöksyi imemään äitinsä nisää kuin viimeistä päivää. Se oli kasvanut ja käveli jo hienosti. Äitikissa yritti puolestaan päästä jo lähtemään huoneesta. Kun pakollinen ruokinta oli tehty, se otti pennun suuhunsa.
Seurasimme taas kissaa. Nyt se vei pennun varastoon, jonne kurkimme taskulampulla pienestä raosta. Se oli likainen ja täynnä tavaraa.
Etsimme varastoon joutunutta pentua kodinhoitajan kanssa, mutta ei jälkeäkään, ei ääntäkään. Kissa makoilee kotona ja kiehnää jaloissa. Se ottaa tämän kaiken täysin lunkisti.
Nyt emme ole nähneet emmekä kuulleet enää yhtäkään näistä pennuista. Minua surettaa. On ikävä.
Filippiineillä kulkukissat ja koirat ovat kaupungin terveysosaston vastuulla. Osaston rankkurit keräävät kissoja ja koiria ja lopettavat ne. PAWS (The Philippine Animal Welfare Society) suosittelee nettisivuillaan sekä omien, että kaduilla elävien kissojen ja -koirien tuomista leikkaukseen. Näin voidaan estää populaation kasvu, poikasten hylkääminen kadulle ja turha kärsiminen. Leikkauksen lisäksi he suosittelevat vastuullista adoptoimista tai huolenpitoa kulkueläimistä. Eläinten leikkaaminen ei kuulu mihinkään valtiolliseen ohjelmaan.
http://www.paws.org.ph/who-can-get-strays-or-abandoned-dogscats-off-the-streets.html
http://pawsphilippines.weebly.com/strays-why-are-there-stray-cats-and-dogs.html
http://newsinfo.inquirer.net/692842/paws-ateneo-launch-program-for-stray-cats-on-campus
